”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.”
”Ensin he ovat välinpitämättömiä, sitten he nauravat sinulle, seuraavaksi he taistelevat sinua vastaan ja lopulta sinä voitat.”
- Mahatma Gandhi

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Hello viikko päivitys

Olen kävellyt paljon ja kuvaillut 1586 kuvan edestä ympäri prahaa. Olen löytänyt ihania taloja, patsaita, graffiteja ja kaikkea muuta jännää. Lämpötilat pyörii 15-20c paikkeilla ja yöksi menee lähelle nollaa, pariin kolmeen asteeseen. Ollaan koluttu kirppareita ja ostoskeskuksia, löydetty ufo alus o2 stadioni. Ihania jäätelöitä :) ja muita herkkuja. Välillä on ollut koti-ikävä, mutta se on mennyt ohi kun on kuunnellut suomalaista musiikkia. Sekä lukenut John C. Maxwellin kirjaa ASENNE, jota suosittelen kaikille. Ollaan kuunneltu live musiikkina aukiolla mustekissa tšekki-irkku bändiä. Taisi olla pyhän patrikin päivä, kun irkkuja tuntui olevan liikkeellä. Käytiin Iron Fist kaupassa ja minäkin, jopa mietin ostavani piikkarit :) uskokaa tai älkää. Minä hieman miehisempi nainen, joka on käynyt selväksi täällä vietetyn ajan perusteella. En meikkaa, en käytä sukkiksia, hameita käytän harvoin ,(tällä hetkellä varmaan vielä harvemmin, Kun sääressäni komeilee viimekesän palovamman jälki. Jonka grillasin moottoripyörän pakoputkeen. Mietin aamuntunteina, jolloin olen yksin hereillä, mistä miesmäisyyteni johtuu. Ehkä se johtuu siitä, että olen seurannut sarjoja, joissa on naisia niin katsotuissa miesten töissä. Esimerkkeinä, Stargate, jossa on lyhyt hiuksinen nainen Samantha Carter( Amanda Tapping), joka seikkailee planeetoilla, jolla ihminen voi elää.... Lara Croft Tomb Raider, Alien leffat,CSI, NCIS, yms. Olen kirjoitellut Ja hahmotellut kuvakässäriä, omaan tarinaani juuri aamulla omassa rauhassani ja illalla ennen nukkumaan menoa. Tarina kertoo naispoliisista, jonka menneisyyden haamut palaavat kiusaamaan nykyhetkeen. Murhia, mysteereitä, katoamisia, hieman romantiikkaa... Semmoinen kiva iltasatukertomus. Mietin edelleen kuka on murhaaja, koska sen pitää olla yllättävä. Ollaan oltu jumissa hautausmaalla, kun mentiin sisään valoisan aikaan ja kun palattiin portille,todettiin sen olevan lukossa. Minua vaan nauratti, kun tuli mieleen Totisen Jokisen varoitus älkää menkö sisäpihalle, jos ovi menee kiinni ette pääse pois. Ellette kapua aidan yli. Joten hieman viisastuneina, ei illalla hautausmaalle. Käveltiin koko hautausmaa ympäri, päästiin tielle, joka näytti työmaalle ja pompittiin aidan yli. Nähtiin edessä vain seuraava kiinni oleva portti, onneksi pienessä rakennuksessa kajasti hieman valoa ja sieltä löytyi mukava mies, joka osasi hieman englantia ja päästi meidät pois hautausmaalta. Siellä oli paljon mustarastaita ja pari kissaa.

torstai 15. maaliskuuta 2012

páivát menee nopeasti kun maalari maalaa taloa ....

Maanantaina káytiin katsomassa elokuva ranskaksi lasinpuhallusta, nahkalaukkujen tyostoa, jalometallien kásittelyá yms. hengailtiin hetki laukkukaupoissa ja jatkettiin matkaa koululle, jossa oli Martinin piirrustus tunnit.
Kannettuani painavaa laukkua kokopáiván sain ensimmáisen niskasáryn matkanaikana. Piirrettiin toistemme naamakuvia ja se oli aika hauskaa. Piirsin illasta itsestáni omakuvan.

Tiistaina meillá oli muotisuunnittelijoista ja heidán vaatteistaan tunti, Dioria, Yves Saint Laurentia, Gaultier, John Galliano ja paljon muita. Káytiin Marthan luona saamassa uusi salasana koneille ja hán kertoi myos muutaman suunnitelma muutoksen lukujárjestykseen.
 Ruokkiksella mentiin metrolla Florenciin ja siella kahvilaan nimeltá PANIKAfe, siellá myytiin paniineja, lasagnea, ynná muita herkkuja. Nimi sai minut hilpeálle mielelle. Otin Lasagnea ja appelsiini mehun. Hieman suolaista, mutta hyváá. Sitten seikkailtiin hetki katuja pitkin ja loydettiin kirkko, johon kurkistettiin sisáán. Se oli
hieno. Siiná kadulla vieressá oli aivan ihanan erivárisiá taloja. Bongattiin hevospatsasmáen pááltá ja paikallistettiin sijaintimme. Tultiin takaisin piirrustus tunnille, jolla piirsimme páákalloa. Piirsin sivultapáin. Sain paperia mukana tuplasti ja ilta menikin maalatessa lopulle paperille kámpillá. Káytiin maksamassa vuokra 10.000 per Lárvi. Ai meidán pitáá maksaa vielá 500 lisáá, koska merkattu majoitus vaan kestámáán vaan 30 páiváán asti. Kiva tietáá.

Keskiviikkona káváisin pankin sivuilla. Unessani oli Zombi peli: Valitaan ihmiset ja zombit, jos zombi koskee ihmiseen hán muuttuu zombiksi. Tai ihminen voi uhrautua jollekkin tietylle zombille sanomalla nimen. Zombit saavat pisteitá sitá mukaan kuinka monta he muuttavat zombeiksi. Voittaja on se, joka pysyy pisimpáán ihmisená tai on zombi, joka saa eniten pisteitá.


keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Hevospatsas kattojen yllá

Nousin vasta ysiltá ja mentiin tutkimaan láhellá olevalle máelle rakennettua hevospatsasta ja rakennusta. Káveltiin Flooran katua alaspáin ja tultiiin máen alle ja káveltiin polkua ja portaita ylos. Jo puolessa válissá portaita avautui ihanat maisemat kattojen ylle, ja ihan ylhááltá náki kuinka iso Praha oikeasti on. Paljon taloja, en kuvitellut Prahan olevan niin iso.  Náhtiin myos paljon pikkulintuja, talitiaisia, sinitiaisia... mustarastaita. Paljon lintujen ruokinta paikkoja. Patsas oli upea ja ovissa olleet pikkuiset ihmishahmot olivat hyvin yksityiskohtaisia. Sisállá rakennuksessa oli muistomerkki, hauta, jota vartioi kaksi suurta patsasta. Tuli mieleeni starwarsin jedikoulun patsaat vaikkei ne asiaan kuuluneetkaan.

Káytiin syomássá aivan ihanaa kakkua Flooran ylákerroksessa ja suosittelen kaikille Limesorbettia :D on ihanan raikas. Ylháállá sijaitsee myos leffa teatteri, jossa on kahdeksan salia. Albertista sipsiá ja limua ja iltapáivá meni hyvin katsoessa rautanaamiota.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kaupunki kierros jatkuu

Lauantain normaalien lasten ohjelmien jálkeen láhdimme kaupungille.Noustiin Mýstekistá ylos ja toiset otti aamupalaa, kun itse olin jo syonyt. Káytiin Mucha museossa, aivan ihania kuvia osaa olla. Náin luonnoksia ja kuvia joita en ollut aikaisemmin náhnyt Helsingissá olleessa Muchan náyttelyssá. Hengailtiin itsemme kidutus Museoon ja mietin siellá. Kuinka ihminen on kieroutunut kun on tuollaisia kidutusválineitá keksinyt. Seikkailtiin ja páádyttiin takaisin leijona patsaiden luo, ja nyt tuolla portailla oli paljon reilusti maskeerattuja miehiá, punaisine kaapuineen. Toiset kuvautti itsensá kaapu ukkeleiden seassa, itsestáni ajatus jo tuntui ahdistavalta. Joten játin sen váliin. Mentiin Juutalaiskortteliin kahville ja miná mehulle. Vieressá oli hautausmaa. Tultiin Flooralle Nostin rahaa automaatilta ja kávin ostamassa Mucha kahvimukin, lautasen ja kaksi lasin alusta.... Nyt tunnille páivitys jatkukoon myohemmin.

Káytiin kámpillá ja hengailtiin siellá katsoen elokuvaa ja páátettiin sitten láhteá syomáán. Testattiin uusia metropysákkejá ja ensin páádyttiin, jonnekkin laitakaupungille ja mentiin takaisinpáin.

Loydettiin kivapaikka, jossa tilasin possun Ribbssejá marinaadissa, 800g aivan ályttoman hyváá ruokaa. Suosittelen ottamaan sen kahdelle hengelle, sillá en jaksanut syodá kaikkea. Mentiin sitten Hard Rock Cafeen ja tutkin esillá olevia kitaroita, vaatteita ja nautin musiikista. Sitten palattiin kámpille.

Kaupunkia tutuksi

Mentiin 9.3 museolle koululta Marthan johdolla. Museossa oli paljon kankaita, pitsejá, kelloja, koruja kaikenlaista ihanaa kuvattavaksi. Paljon erilaisia mekkoja. Hirmu isoja helmikoriste taideteoksia.  Páástiin museo káynnin jálkeen omillemme, kuvasimme rakennusta, jonka edessá oli ihanat isot leijona patsaat. Semmoisen olisin voinut viedá kotiin. Ylitettiin silta ja seikkailtiin pitkin katuja ja syotiin kunnon isot hodarit.
Meille vislattiin yhdellá kadulla. Tultiin Kaarlensiltaa takaisin tuliais kaupassa káynnin jálkeen. Kamerastani loppui akku jo sillan tuolla puolen en saanut vielá kaarlen sillasta kuvia. Sillalla Oli katumusiikkia, karikatyyrien piirtájiá, korttien ja korujen myyjiá. Seká paljon isoja turistilaumoja, joiden ohi ei meinannut páástá. Hengailtiin, kierreltiin ja kaarreltiin aukion láhellá. Odoteltiin Nooraa, joka oli vielá silloin koulussa. Loydettiin, Mucha museo, vahanukkemuseo, ihana suklaa kauppa, jossa oli karkkien valmistuksesta pyorivá nauha, Naamiokauppa, Parazite vaatekauppa, jossa oli kaikkea jánnáá. Jenny ja Riina kávi ostamassa kahvit ja hengailtiin hetki istuen ja seuraillen kaupungin rentoa menoa. Kuunneltiin aukiolla vanhemmanpolven katusoittajia, joiden meno sai hymyn huulille ja tanssijalat vipattamaan. Noora tuli seuraamme kahden jálkeen, ehká láhempáná kolmea. Kurvailtiin hetki kaduilla ja mentiin sitten kahville, otin karamelli cappucinon se oli hyváá. Tutkittiin mitá Hard Rock Cafessa oli myynnissá ja jatkettiin matkaa. Takaisin Parazite kauppaan ja páádyttiin Museum of young art:tiin, jonka sisáán káynnillá oli neljá játti kokoista kásiasetta, jotka osoitti toisiaan. Sisáltá loytyi mielenkiintoiset rotan nahkoista tehdyt alusvaatteet, paljon jánniá kuvia ja veistoksia.

Liikuntaa táállá saa portaita ja useita kerroksia on kaikkialla. Eiká hissejá náy missáán.
Páástiin takaisin ulos, oli alkanut jo hámártáá ja yhdeltá kadulta loytyi aivan ihana vaalea ihmishahmo, jonka sydán loi punaisena. Mentiin mutkien kautten metrolle ja mýstekkiin, jossa mentiin kahvilaan. Otin 0,5l jááteeta ja kotitekoista juustokakkua, tuoreista mansikoista tehdyssá kastikkeessa. Hengailtiin vielá hetki ja jenny náytti náýteikkunasta miten ihanat kengát hán oli loytányt. Noustiin muzeumilta metroon ja tultiin Flooralle ja kámpille. Soitin kymmenen minuutin puhelun koti Suomeen ja kirjoitin kortteja ja rupesin nukkumaan 23.4é jálkeen.


sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Lunta pihalla 8.3.2012

Tulipa kotoinen olo kun ulkona oli satanut lunta ja sitä leijailee hiljaa taivaalta. Pilvet ovat harmaita, talot keltaiset ja katot tiilenpunaiset. Sataakohan tänään vettä? Nuo harmaat pilvet roikkuvat niin alhaalla. Seurailen naapuritalon elämää, kattoikkunoita, ihminen vastapäisellä parvekkeella tuo jotain korissa ulos. Kello on seitsemän aamulla, kuuntelen punaista komentajaa. Vihreäauto kaartaa sisäpihalle, ja kuljettaja menee ostosten kanssa sisään. Mukavaa seurailla täällä asuvien ihmisten normaalia elämää. Keitinmeille aamupalaksi kaurapuuroa, joka oli hieman erilaisista hiutaleista,kuin Suomessa. Katottiin taas paikallista lastenohjelmaa tv:stä. Keltainen käsinukke nauraa miehelle, joka riehuu sukkahousut päässä. Siinä naurettiin vaan mukana. Koululla kysyttiin mille tunnille mennään kun vaan huutomerkki lukujärjestyksessä. Oli taas Jarosin piirustustunnit. Ruokkiksella käytiin McDonaldisissa ja kiertelemässä hieman kaupungilla. Palattiin kolmeksi piirustus tunneille. Joita piti Martin, meillä oli alaston mallin piirtämistä. Tavattiin samalla Saksalaiset opiskelijat. Yksi heistä uskaltautui maistamaan tervaleijonaa. Oltiin hetki kämpillä,mentiin sieltä flooralle kauppoja tutkimaan ja ostettiin samalla ruokaa.aivan ihania uunituoreita croisantteja! Suosittelen. Tsekkasin vielä tv:n tarjonnan. Piiriin hetken ja menin sitten nukkumaan.

Mitä tapahtuikaan seuraavaksi

Odoteltiin kolmeen että tunti alkaisi ja ihmeteltiin miksi koko koulu vaikuttaa niin hiljaiselle. Sitten talkkari kävi sanomassa, jotain Tšekiksi eikä ymmärretty siitä mitään. Sitten Jitka tuli sanomaan että kun vedet ovat poikki, niin lopetimme koulun tältä päivältä. Voitte mennä nähdään huomenna. Ihan mukava yllätys. Kämpille päästyäni katsoin tv:stä. Todistettavasti syyllisen ja NCIS. Housea,jossa oli kissa jakso. Syötiin makaronia ja jauhelihaa. Näin teharin mainoksen, enolekkaan nähnyt ER:rää pitkään aikaan. Lasten ohjelma Timmy time. Naapurista kuuluu pianon soittoa ihanmukavan kuuloista. Katottiin pasila youtubesta. RUnoilin hieman ennenkuin menin nukkumaan.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Uusi páivá valkeni

Aloitin páiváni jo klo 6 otin aamupalaa ja katselin auringon hiipimistá yhá korkeammalle. Kávin suihkussa ja katsoin tv:stá uutisia ja lasten ohjelmia. Soin vielá nuudeleita ja sitten láhdettiin ratikalle ja kouluun. Piirrettiin kukin omia suunnitelmiamme esityskuviksi ja káytiin sitten ostamassa mandariineja ja banaaneja ruuaksi.

Se ei ollutkaan unta

Nousin aamulla seitsemáltá ja kuvailin asuntoamme ja ikkunasta viereisiá taloja. Tutkin karttaa mistá eilen tultiin ja maistelin eilen Albert supermarketista ostamaamme junior makkaraa. ihan hyváá ja vanilja jugurttia. Tykkáán huoneiden pitsi verhoista. Jitka tuli hakemaan meita kymmeneltá ja láhdimme ratikalla kohti koulua. Ratikka Nro. 5 ja matka kestáá noin 20min ja oli aivan upeita rakennuksia. Pitsaa náytillá, josta voi valita mitá haluaa.
Tultiin koululle ja tavattiin rehtori ja englannin kielen opettaja, jonka nimi oli kanssa Jitka. Jitka on hyvin yleinen nimi Tzekeissá. Rehtori ilahtui tuliaisistamme, etenkin suomenpuut viivaimesta. Tutustuttiin kouluun englannin kielen opettajan johdattamana ja rehtori esitteli meille ompeluluokat. Tutustuttiin paikalliseen McDonalsiin ja káytiin syomássa ateriat siellá. Klo 15.00 mentiin mallista piirtámisen tunnille. Saatiin piirtáá mallista historiallisia hahmoja, kun muut oppilaat piirsivát alastonmallia. Láhdettiin sitten kohti asuntoa ja páátettiin káydá samalla kaupassa. káytiin Albertissa, joka on lahella ratikkaa. Ja seurattiin ihmeissámme kun saksanpaimen koira juoksee vapaana ihmisten seassa ja mies seuraa sitá kuonokopan kanssa. Albertista ostimme lisáá ruokaa ja uskaltauduimme ostamaan jauhelihaa, joka on aika normaalin nákoistá. Siiná vieressá oli myos semmonen kiva sekatavara kauppa. Tultiin kámpille laitoin ruuat jáákaappiin ja tutustuin tv:stá tulevaan Tsekiksi dubattuun Houseen :D hauskan kuuloista.Hetken aikaan hupailtiin, miettimállá piirtámiemme hahmojen tarinaa. Minun piirtámástáni miehestá tuli herra tattipáá. Sitten páátettiin tavata Noora ja Jori, sanottiin tulkaa Flooran asemalle ja sittentullaan vastaan. Mentiin syomáán sinne pitsa paikkaan. Otin itse Tandori kana pitsan ja limua juomaksi. Vaihdettiin kuulumisia, millainen ensimmáinen koulupáivá oli ollut ja millainen koulu oli ja millaiset asuintilat oli.

Mietittiin koulun pihalla olevan kuplamuovirakennelman tarkoitusta. Ovat kuulemma lentopallon peluu halleja tai jotain sinnepáin. Talot ovat kauniita ja mietimme jo niiden kuvaamista videolle metrosta.

Tultiin takaisin asunnolle ja tutkin tv:n kolmen kanavan tarjontaa ja sitten loysin radion ja kuuntelin sitá ennenkuin menin nukkumaan

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tanaan tapahtui Jannia

Nyt kirjoitan tzekkilaisella nappiksella joten tulee ilman :a:ta.

Matka Helsinkiin oli oikein mukava herasin jo kuuldelta pakkaamaan viimeisetkin tavarat laukkuun. Totesin englanti-suomi sanakirjan jaaneen kotiin viimeviikolla kun en loytanyt sita mistaan. Laukku tuli puoliksi tayteen. Lahdimme kohti Helsinkia auto kyydilla. Matkalla Helsinkiin torkuin, nukuin ja katselin ihanan kuulaita maisemia. Nakisin ne vasta kun palaisin takaisin Suomeen. Haikein mielin katselin lumisia maisemia, ja jaisia muodostelmia kallioiden pengermilla, ne ovat varmaan jo sulaneet kun palaamme. Sinitaivasta ja ihana lammin aurinko. Paatettiin ostaa kuortista viivain, jossa oli suomen puulajit tulijaisiksi Prahaan. Helsingissa kavimme Jumbossa syomassa Bonnie ja Clyde niminen annos, joka sisalsi sinihomejuustoa kanaa, lohkoperunoita, rosepippuria ja sokeri herneen varsia. Oi etta oli hyvaa. Sitten lentokentalle josta loydettiin Jenny, Noora ja Jori. Lentokentalta ostimme suklaata ja karkkia tuliaisiksi. Lentokoneessa, Jee sain ikkuna paikan ja katselin koko matkan ikkunasta ulos, koska taivaalla oli vain muutama hassu pilven hattara. Ja naki maahan asti. Istumapaikka oli oikean puoleisen siiven takana sisalta pain katsottuna. Ruuaksi tarjoiltiin, kanacyrry salaattia ja tuore mehua, se oli hyvaa.

Lento oli oikein mukava ja tasainen. Talot allamme naytti aivan pienilta, aivan kuin ne olisivat olleet mikropiireja, oli  myos pari laivaa  jotka bongasin lentaessamme lahden yli. Tultuamme lahden yli Puolan puolelle ei nakynyt enaa paljoa lunta vain korkeimmilla kohdilla. Aurinko alkoi laskea ja pimeys tuli, aurinko oli aivan ihanan punainen. Joka sai mieleeni viime kesaisen kalareissun mieleen, kun katsoimme pikku siskoni kanssa auringon nousua. Lento kesti n. 1h 50min. ulkona oli -55 pakkasta tai enemman. Kaupungin valot nakyivat jo allamme pimenevassa illassa. Laskeutuminen oli pehmyt ja poistuimme koneesta. Seurasimme ihmisten valuvaa virtaa laukkuhihnan luo, otimme laukut ja rullasimme kohti uloskayntia. Ulkona ei ole lunta ja +6 lamminta.

Meita vastassa piti olla kaksi naista, niin olimme ymmartaneet, kyltin kanssa jossa lukisi Student Savonlinna. Jonkin ajan kuluttua Luoksemme tuli mies joka sanoi odottavansa viitta opiskelijaa.
Olemmeko me ne opiskelijat? Juteltuamme jonkun aikaa ja hanen soitettuaan muutaman puhelun paatimme lahtea hanen kyytiinsa. Nousimme autoon ja ovet menivat lukkoon kehittelimme jo kauhutarinoita mita tapahtuisi seuraavaksi. Liikenne oli janna kokemus paljon yksisuuntaisia ja ihmiset tuntuivat ajavan miten sattuivat, eri meininki kuin meilla Suomessa, kuljettajammekin naputteli puhelintaan samalla kuin ajaoi. Paadyimme ensin Nooran ja Jorin majoitus paikkaan, Noora sanoi - Toivottavasti olemme huommenna elossa, Pidetaan yhteytta. Me muut jatkoimme matkaa kohti omaa majoitus paikkaamme. Saimme samalla pienoisen kierroksen kaupungin ympari, katselimme rakennuksia ja luimme nayteikkunoiden teksteja. Paadyimme viimein Tv-tornin lahella olevaan hostelli veraan. Majoitus tilat vaikuttivat hyville ja tilaville, makuu huone, jossa on kolme sankya, iso olohuone ja pienikeittio, kaksi vessaa, toinen outo varmaan miehille sielta loytyi vain vessan pantto ja paperi. ei vessapaperi telineita kummassakaan. Ja vessapaperi oli vaaleanpunaista :D. Saatiin avaimet ja kirjauduttiin sisaan, hengailtiin hetki ja lahdimme sitten etsimaan kauppaa  saadaksemme ruokaa.


sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

 Siinä on Nro 2:n yksi tikkaus

Ilta ennen lähtö päivää

Tänään sain leikattua takki numero 2:n ja ommeltua osaksi kasaan. Tein tikkaukset 3:tta takkia varten ja siihen kankaiden metsästys jää osaksi Prahaan, niinkuin olin arvellutkin. Kun en löytänyt sopivia kankaita enkä nappeja tarpeeksi. Kaavat pitää vielä kaavoittaa tänä iltana ja pakata laukku. On vasta muutama tavara laukussa. Mietin valvovani hieman pitempään, kun voin nukkua automatkalla Helsinkiin ja lennolla. Odotan jo innolla Prahaan pääsyä, olen tehnyt hommia lähes koko loman, joten Prahaan meno taitaa tuntua lomalle. Kun on tottunut kymmenen tuntisiin työpäiviin. Haluaisin jo kuvaamaan rakennuksia ja kaupunki näkymiä.

Löysin kotoa takki Nro 2:n vuori kankaaksi Printattua polyesteriä, joka oli hame. Päälikankaaksi valikoitui kierrätyskeskukselta kukkakangas, joka oli entinen verho. Ja harmaa jakkupuku, molemmat olivat kanssa polyesteriä. Työstön kannalta kaikilla on kahden pisteen silitys, joskin itse silitin kolmeella pisteellä höyryn kanssa, jotta sain teollisesti, lakostetun hameen laskokset suoriksi ja rypyt oikenemaan. Silitysraudan teflon pohjan takia. Vuoriin käytin myös mustaa polyesteriä, joka oli yöpuvusta, housut.

Takki Nro 1. On jo melkein valmis, enää tikkaukset eteen kiinni, vetoketjun ompelu ja helma kiinni niin esimmäinen takki on valmis. Käytin ensimmäiseen takkiin, mustaa vuori kangasta, isoisän vanhat housut, kirpparilta bongatun  yöpunvun housut että yläosan.

Takki Nro 3:n Käytän isoisän housuja, mustaa yöpuvun housuja ja sitten muuta en vielä tiedäkkään.