”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.”
”Ensin he ovat välinpitämättömiä, sitten he nauravat sinulle, seuraavaksi he taistelevat sinua vastaan ja lopulta sinä voitat.”
- Mahatma Gandhi

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

SAKUSTARS kulttuurikilpailut Part 1

Lupasin laittaa kuva materiaalia Sakustars kisoista.

Olin ensimmäisenkerran mukana Seinäjoella sinne ei omakamerani tullut mukaan.
Joten kerron teille Joensuun kisoista, jossa olin kilpailemassa keväällä 2011.
Otin osaa taidetta kahdessa tunnissa ja kilpailutyöni oli tälläinen.


Materiaaleina oli savea, puinen alunen ja kivi. Ja aiheena luomisen ilo.

Meillä oli hauska matka, Savonlinnasta Joensuuhun.
Majoittuminen tapahtui, koulun luokkahuoneessa, vaahtomuovipatjalla ja omalla makuupussilla yms.
se oli yhteismajoitus, jossa on monelta paikka kunnalta ihmisiä. Se auttoi tutustumaan uusiin ihmisiin ja luomaan uusia ihmissuhteita ympäri Suomea.
Yhteen tilaan tuli vain tyttöjä tai poikia.

Sikäläinen ammattikoulu tulee yleensä tutuksi seikkaillessa ympäri koulua ja kaupunkia katsomassa erilaisia näytöslajeja ja kilpailuja. Ja voittaneita ja kunniamainittuja ennakkotöitä, joista on pystytetty näyttely.

Olemme pärjänneet hyvin kilpailuissa :D ja kahmineet mitaleita.

Koulun tiloja tutkimassa


Vietimme myös aikaa kaupungilla, tutustuen
Taitokortteliin. Kävimme taitoshopissa ja muissa liikkeissa tutustumassa Joensuulaiseen menoon.

Kävimme kannustamassa karaoke kilpailussa, joka tapahtui elokuvateatteri Tapiossa, joka sijaitsee IsoMyy kauppakeskuksen läheisyydessä. Myös Kauppakeskuksessa oli yksi näytöslaji, johon Savonlinnalaiset otti osaa :D
Koulun seinällä ollut kivimetallityö
Ruokailut tapahtuivat koulun ruokalassa,
jossa oli ruokaa tarjolla lähestulkoon kokoajan.
Silti kävimme testaamassa yhden Intialaisravintolan, joka oli oikein viihtyisä. Ja tarjosi meille oikein mukavan ja makunystyröitä miellyttävän ruokailukokemuksen. Voisin mennä sinne uudestaankin.


Negative viihdytti iltabileissä


Illaksikin on järjestetty yleensä kaikenlaista ohjelmaa. Joensuussa siitä vastasi Negativen konsertti.


Koulun aluetta, jossa tapahtui majoitus, näyttely, ruokailu ja osakilpailuista

Päättäjäisissä meille esiintyi Joensuulainen Nelosella esitetyn Dance kilpailun voittanut Sam Vaherlehto. Ja Paikanpäällä kilpailleissa lajeissa menestyneitä.

Kaikin puolin mukavatunnelma jäi Joensuun kisoista mieleen

Itselläni oli hieman tärähtäneitä kuvia päättäjäisistä ja avajaisista, joten tässä linkki
http://www.flickr.com/photos/sakury/collections/72157626272996069/

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Mitä seuraavaksi?

Moro ihmiset! Olen tässä suunnitellut tuotteita mitä rupeaisin valmistamaan :D niille kivoja nimiä ynnä muuta :D hauskaa. Parin A4 verran jo kivoja nimiä keksittynä :D
Kun Tuli mieleeni ottaa osaa vuoden artesaani kisaan :D Edelleen mietinnän alla tuote, jota voin muunnella mieleni mukaan :D, Koristetyynyjä olen miettinyt pitkään. Laukkuja.... ja paljon, paljon muuta.