”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.”
”Ensin he ovat välinpitämättömiä, sitten he nauravat sinulle, seuraavaksi he taistelevat sinua vastaan ja lopulta sinä voitat.”
- Mahatma Gandhi

torstai 23. helmikuuta 2012

Odotellessa Prahan matkaa


Kirjoittelen vielä viimeisiä lisäyksiä esitelmään Suomesta ja mietin mitä pakkaisin mukaan Prahan matkaa varten. Toivon saavani uusia kokemuksia matkalta, saavani paljon hyviä kuvia, joita voin käyttää suunnittelussa töitäni varten. Uskon siellä tapaavani ihmisiä, joista saan uusia ystäviä. Näkeväni asioita, joita täällä Suomessa ei nää ja saavani tunnelman ison kaupungin sykkeestä.

Minulla on tekeillä mallisto, josta osan teen Prahassa ja osan täällä Suomessa. Se osallistuu Prahassa kilpailuun, jonka ideana on kierrätys ja pääpalkintona on matka Pariisiin. Odotan innolla näkeväni millaisiin tiloihin pääsemme työskentelemään ja metsästämään kankaita Prahan kirpputoreilta! Mallistooni olen jo käyttänyt vanhoja satiinipaitoja ja edesmenneen isoisäni vanhat housut. Tehdessäni hupparin kaavoista kuositeltua takkia, johon käytän tikkauskuvioita. Käytin kukkaista satiinia takin vuoriin ja se sai mieleeni kesän, joten lisäsin tuon pörriäisen tuohon.

    


2 kommenttia:

  1. Erittäin lupaava alku! Ehditkö pe tulla hakemaan ipadin? Blogisi näyttää erittäin hyvältä myös puhelimessa.

    VastaaPoista