Farkkujutut ovat jo valmiit, päällinen oli hieman väljä, kun sovitin sitä. Se ei minun käytössäni haittaa, kun saan laitettua päällisen paremmin patjan päälle. Isoin farkku tyyny on sängyllä löhö alusta selkänojana. Tänään ja eilen olen tehnyt mekkoa vanhasta pöytäliinasta, sekä vuorin siihen vanhoista satiini paidoista. enää helman ompelua vaillle valmis.
Olen ommellut myös pikkujuttuja, Tuubihuivia, ratkenneiden housujen haarasauman, yhden vanhan kokeilun loppuun. Siivonnut omaa kaappia ja kuljetellut tavaroita kämpille. Kun tuo kesä jo lähestyy hirmuista vauhtia.
Siivonnut koulun kangastilkku laatikot, jonka innoittamana tein myös kämpällä hieman järjestelyä kankatten suhteen. Kokeilin nahkaista kukkaakin. Tein revolveripihdeillä reikiä nahkaan ja ompelin laskoksia reikien läpi. Helppoa kuin heinänteko, enää mietittävä mihin sen pistäisi.
Punainen kana luokassa, siivet, nokka ja pyrstö tuolla leikkuupöydällä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti