”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.”
”Ensin he ovat välinpitämättömiä, sitten he nauravat sinulle, seuraavaksi he taistelevat sinua vastaan ja lopulta sinä voitat.”
- Mahatma Gandhi

torstai 31. toukokuuta 2012

Viimeinen koulupäivä :D




Nyt vietetään viimeistä koulupäivää, olen erottanut neljävuotta mukanani kulkeneen avaimen avaimistani. Se odottaa pöydällä luovuttamista takaisin opettajalle, on haikea fiilis. Neljävuotta taivalta takakana vaatetuksen, kaavojen, ompelun, ystävien kanssa pitkään iltaan koululla työskennellessä. Ollaan kuljettu ylä- ja alamäkiä yhdessä, naurettu, itketty, juotukahvia.
Nähty lumisateet, räntä- ja vesisateet. Auringon paisteet, navakat ja hiljaa puhaltavat tuulet. Ollaan vuodettu verta ja hikeä, taisteltu vaikeiden asioiden kanssa, voitettu esteet, jotka ovat eteemme tulleet tavalla tai toisella. Yhdessä tai yksin.
 Muutamina päivinä ollaan nukuttu pitkään päivään, ei muistettu illalla laittaa herätyskelloa soimaan.
Olemme saaneet loistaa töillämme mitä olemme tehneet ja olla niistä ylpeitä.

Ne ovat
Sydämmiemme jalokiviä,
ajatustemme poutapilviä,
Epäonnistumisia, joille ei voi muuta kuin nauraa
ja yrittää uudelleen.

Ne ovat
saavutuksia,
määränpäähän pääsyä,
iloista naurua.

Ne ovat kuin
Lintujen laulun sointia
jossa
laatu ja kauneus,
taidot, kehittyminen
aikaansaavuus
määrittyvät

Niissä kaikki
tekeminen ja tekemällä oppiminen
kiteytyy.

Töissä, joita täällä teemme.
töissä, jotka opettavat
töissä, joka kouluttavat.



Kiitos kaikille opettajille, että olette jaksaneet meitä kaikkia tämänkin lukuvuoden, opettaminen on arvokasta työtä, eikä se ole aina helppoa. Tiedon takominen jääräpäiseen mieleen, jota ei aina kiinnosta on hankalaa.
Sitten kun opiskelija tajuaa ja sisäistää, opiskelevansa itsensä takia, omaa ammattia. Hän haluaa olla paras ja tehdä laadukasta työtä, joka kestää. Silloin jokainen tiedon muru on, kuin pieni kultapölyn palanen ilmassa. Sen nappaa kiinni ja kerää tiedon lippaaseen.

Kiitos vielä ymmärtäväisyydestänne ja panoksestanne opiskeluuni.

Kesä ja sen vehreys odottavat. Lähden ongelle yökalaan, sitä olen kaivannut jo kahdenviikon ajan, joten se on yksi ensimmäisten toteutettavien juttujen listallani ensikesänä! Ehkä muutama kesävaate ja paljon auringon ottoa! En tiedä oliko nämä haikeat hyvästit koulua kohtaan, kun palaan osuuskunnan jäsenenä ensiviikolla ompelemaan pari tilaustyötä, eipä muuta tälläkertaa.


HYVÄÄ KESÄÄ TEILLE KAIKILLE! PALJON AURINKOA JA KIREITÄ SIIMOJA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti